Onnea on tuntea taas talven tuoksu ja lumi jalkojen alla. Varsinkin ensimmäisinä päivinä tuoksu tuntui voimakkaasti ja se kuljetti arvaamatta menneisiin talviin ja yllättäviin paikkoihin.

Sama ilmiö kuin joululauluja tai suvivirttä laulaessa, mitään aavistamatta istut laulamassa ja äkkiä olet heitettynä lapsuuteen. Tai pikemmin samanaikaisesti kaikkiin elämäsi vuosiin. (Liian liikuttavaa minulle useimmiten.)

Kohta lumesta tulee likaista enkä edes pidä siitä, enkä varsinkaan kylmästä, odotan kevättä henkeni hädässä, mutta silti. Onneksi.



Vielä tunnelmaan sopivaa musiikkia, tämä levy soi meillä aina joulun aikoihin.





I'm so happy for the snow. Eventually it gets dirty and depressing but still. Snow is a state of mind and if many winters go by without any of it you don't know who you are any more.

The pictures are from Lux Helsinki -festival and New Years Eve with friends.

Hauskojen synttäreiden resepti oli vallata leikkipuistosta pöytä, kutsua kavereita paikalle ja jännittää säätä. Aarteenetsintää, vesipyssyjä, herkkuja, katuliituja ja leikkiä.

Piknik-synttärit, niillä mennään. Jos on kesäsynttärit kyseessä, nämä voi toteuttaa lähes lainkaan stressamatta, nimim. Marketin kautta puistoon.

Ilosta kuitenkaan yhtään tinkimättä.

(Yksi hauska lahja jonka Olga-Maria sai oli tyttöjen retki läheiseen kynsistudioon, kiitos Riikka <3. Keskimmäisessä kuvassa sankarin värivalinta.)

Haagan Alppiruusupuistossa kukkaloisto on parhaimmillaan juuri nyt.

Lasten itämeriprotesti Kampissa eilen. Täällä protestin fb-sivu.

Sunnuntain kotikonsertti. Johannes aloitti konsertin ja soitti hienosti. Vauva nukkui syleissä koko illan. Olga sai ullakolta löytyneitä aarteita, pussillisen nukkekodin kalusteita.

Joskus tulee melkein lipsautettua pienten lasten vanhemmille tätimäinen kommentti siitä, miten nopeasti aika rientää ja lapset kasvavat. Vanhoja kuvia katsoessa tuntuu hämmentävästi tutulta ja samalla saavuttamattomalta. Yksityiskohdat eivät aivan täsmää. Sängyn reuna hohtaa valkoisena, kun se todellisuudessa on täynnä mustia käpälänjälkiä ja kaipaa kipeästi uutta maalia. Tyypit ovat tuon näköisiä, vaikka kaikki ovat jo koulutiellä tai vähintään matkalla esikoulutielle.

Sitä kuvitteli elävänsä arkea, mutta elikin taikaa. Sama koskee tietysti tätäkin hetkeä, jonka kuvittelen parhaillani aivan arkiseksi tiistaiaamuksi. Liikuntakamppeita etsitään, äiti istuu tietokoneella, lapset myöhästyvät kohta koulusta.

Olen joutunut nöyrtymään sellaisen tosiseikan edessä, että Hesariin on aamuisin jonoa ja pyhä päivän lehden lukurituaalini (varsinkin sunnuntaiaamujen) teekupposen äärellä ei enää onnistu suostumatta kompromisseihin. Ennen lehti piti jakaa vain kahteen osaan ja Samuli on melko joustava sen suhteen mistä lukemisensa aloittaa. Ei ongelmia. Nykyään kaksi poikaa kilpailee urheilusivuista ja sunnuntaisin Olga haluaa päästä lukemaan Kisua. No, en voi silti salata onneani nähdessäni päivän lehden ujuttautuvan myös lasten aamuihin.

Kisut on leikattu talteen paremmalla tai huonommalla menestyksellä ilmestymisensä alusta lähtien. Alkuvuonna erityisellä huolella ja rakkaudella. Tavatessamme ennen joulua Katja nimittäin sattui kysäisemään Olgalta, että kukakohan Kisun kaverina voisi seuraavaksi vierailla. Olga keksi heti että Pantteri voisi. Musta Pantteri, innostui Katja. Ja niinpä eräänä tammikuisena sunnuntaiaamuna Hesarin sivuilla seikkaili Musta Pantteri ja seikkailu jatkui monta viikkoa. Olgan Pantteri <3

Olen katsellut vanhoja kuvia ja orientoitunut tulevaan. En oikein saa mieleeni enää, millaisia päivät olivat kun kenelläkään ei ollut kiire töihin tai kouluun tai harrastuksiin. Ei elämä silti pelkkää lomailua tainnut olla, sen verran muistan hämärästi.

Aika improvisoitua meininkiä kuitenkin. Näissä kuvissa olimme lähteneet porukalla Gardeniaan, tyypilliseen tapaamme tarkistamatta puutarhan aukioloaikoja. Päädyimme retkelle läheisen kauppakeskuksen yläkertaan pakoilemaan huonoa säätä, evästämään, pelailemaan...

Hiljaiselo on loppunut. Yöllä kerrossänky oli täynnä serkuksia vieretysten ja kerroksissa. Siskolleni pedattiin vuode olohuoneen sohvaan.

Aamulla Samuli lähti ensimmäisenä, siihen ei herännyt kukaan. Seuraavaksi nousin minä, keittämään puuroa koululaisille. Yksi kerrallaan hämärästä ilmestyi uninen pää. Oli hiljaista ja rauhallista. Ensimmäinen lähti kahdeksaksi, toinen yhdeksäksi, muut nukkuivat vielä.

Mietin, että tätä tarkoitin kirjoittaessani jokunen postaus sitten: opetellen ottamaan toinen toisemme huomioon.

Poikkesin päivällä ohimennessäni Kannistolla Hakaniemessä ostamassa laskiaispullat. En tietenkään päässyt myymälästä ulos ilman tuollaista ihanaa pussillista marenkisydämiä. Eiväthän ne koskaan aivan samoja ole kuin lapsena kun äiti osti syntymäpäiville suuren laatikollisen vaaleanpunaisia marenkeja Linkosuolta, sellaisia joita ei enää saa, mustavalkoisessa leivoslaatikossa joka oli kuvitettu Linkosuon siluettihahmoilla. Mutta ovat ne aina edes sinne päin.

Pullien kimppuun päästiin vasta illalla, kun enemmistö oli kotiutunut posket punaisina. Viimeinen viidesosa kotiutunee sunnuntaina, sydämenmuotoisia terveisiä vaan.

Viime viikonloppuna oli näin hirmuisen hieno aurinkoinen syysilma. Saippuakuplia serkkujen kanssa takapihalla ja Poliisisoittokunta Karhupuistossa. Tänä viikonloppuna olemme olleet Vilja-serkun syntymäpäivillä Hämeen luontokeskuksessa ja keittäneet omenasosetta. Keittäneet ja keittäneet, vielä on (en uskalla katsoa montako) täysiä pusseja odottamassa. Taidan hakea kaupasta aineet omena-valkosulklaamuffinseihin.