Jussiaatto.

Haagan Alppiruusupuistossa kukkaloisto on parhaimmillaan juuri nyt.

Aika kulkee toden totta erikoisella, hitaalla vauhdilla. Aamuisin nousen puoliksi valvotun yön jälkeen, ei ole kiire mihinkään. Odotellaan. Äiti tuli junalla kolmeksi päiväksi ja lähti pois. Samulin loma alkoi. Supistelee. Odotellaan.

Kultasadetta odotellessa. Nämä kukkivat Brakun vieressä vuosi sitten alkukesällä. Eilen bongasimme Olgan kanssa kyllä jo silmuja puista.

Tällainen lovestory ikkunallamme tänään kun orkidea ja tulppaani kuhertelivat. Pus.

Olgan ensimmäisen lomapäivän kunniaksi menimme askartelemaan pääsiäislinnun pesiä Lastenkulttuuriyhdistys Lakun työpajaan Hakaniemeen. Materiaalina oli ylijäämäpaperia, josta tehtiin silppurilla suikaleita. Muotoiltiin palloksi ja liisteröitiin vesi-perunajauhokiisselillä. Kaivettiin keskelle kolo. Laitettiin pesään munia ja koristeita. Hieno tuli.

Ikkunalla on myös päiväkodissa kasvatettua rairuohoa. Kyllä nyt on pääsiäiseksi kaikki valmiina.


p.s. Törmäsin Lakun sivulla tämmöiseen linkkiin juuri sopivasti kun mietin kivaa tekemistä. Välillä mukava mennä vällyjen välistä ulkomaailmaankin, ja jos sää jatkuu koleana, olla ulkomaailmassa sisällä. Tuttuja paikkoja mutta myös monta uutta juttua kätevästi listattuna.

Makaan peiton alla ja kiroan takatalvea. Nyt ei jaksa edes mennä viidakkoretkelle. Kuva mietteliäästä Johanneksesta on ihana, sydämet polvissa ja sydän käsissä. Mielessä alkaa soida arvaa kuinka paljon, arvaa kuinka paljon suaa rakastankaan.

Tuolla reissulla viime keväänä lähdimme muuten katsomaan jättiläislumpeita Kaisaniemeen, mutta kävi ilmi että vauvajättiläislumpeet eivät olleet vielä kasvaneet isoiksi jättiläisiksi. Tajusin juuri, että emme menneet enää kesällä uudestaan. Tuo keskeneräinen lummeasia pitäisi kyllä selvittää. Onkohan niitä jättiläisiä tulossa myös tänä vuonna? Nuo valtavan korkeat ovat luullakseni banaanipuita ja nuo oranssit puolestaan kaakaopuun hedelmiä. Ja banaanipuiden siimeksessä Samuli toipumassa yötöistä.

Tässä vaiheessa kevättä sielu huutaa vihreää väriä. Joka vuosi. Aurinko on jo herättänyt sisällä uinuvan kevättunteen mutta kaupunki on vielä harmaa. Meillä on läjät eri vuosina juuri pääsiäisen aikoihin otettuja valokuvia kaupungin puutarhoista.

Kun eilen lähdimme Samulin vapaapäivän kunniaksi kahdestaan kävelylle, Talvipuutarha oli itseoikeutettu kohde. Tai Samuli käveli, minä vyöryin käsikynkässä. Kuin kaksi vanhaa varista.

Veimme orkideani terveiset sukulaisilleen ja istuimme pitkään nauttimassa kosteasta lämmöstä. Aurinko paistoi ikkunasta, tuli kuuma.

Siellä täällä on pieniä pöytiä, monen ääressä kaadettiin termospullosta kahvia kuppiin. Eräs hillitty seurue avasi kuohuviinipullon. Seuraavalle reissulle evästä mukaan.

Sain työkaveriltani Tuulikilta ihastuttavan orkidean kun lähdin viime viikolla. Tuo on niin kaunis, hyvänä aikomuksenani on tehdä kaikkeni kaunokaisen eteen. Uskaltauduin jo kastelemaan sen viikonloppuna upottamalla juuret veteen, ja kukat ovat yhä ihanasti paikoillaan.

Tunnetustihan kasvit kuolevat käsiini, jännä juttu, onneksi lapset eivät voi yhtä huonosi. Tälläkin hetkellä ikkunalla on myös yksilöitä jotka eivät päässeet kuvaan mukaan. Yhdelle pitänee järjestää hautajaiset takapihan bioastialla. Kevät tietää myös ikkunalauta-asioiden päivitystä.

Olga lopettaa kohta päiväkodissa ja olen miettinyt mitä sitten keksitään. Pitäisi muistaa, että eipä iloon suuria tarvita. Tuota kuvassa näkyvää viime kesän iltaa on muisteltu tosi monta kertaa talven aikana. Pyöräilimme kahdestaan silloiselle puutarhapalstallemme Annalaan ja viivyimme myöhään. Kotimatkalla Olga katseli kuuta pyörän kyydissä. Ja nyt seuraa ehdoton paras juttu ja kohokohta: tulimme kotiin Mäkkärin kautta. Eikä siinä vielä kaikki: kun pääsimme perille, pojat olivat jo unten mailla.

Erästä haastattelua tehtäessä toimittaja halusi välttämättä koota vinkkejämme pienissä neliöissä asumiseen. Osasin tarjota vain yhtä ja se on melko ilmeinen, nimittäin pieniin tiloihin ei mahdu suuria määriä tavaraa. Ei minulla ole antaa muita neuvoja ihmisille jotka asuvat omia kotejaan, kukin tyylillään.

Nyt voin kuitenkin jakaa tuota yhden neuvoni ilosanomaa, on nimittäin se aika vuodesta. Kaapit käydään läpi ja yhden sesongin vaatteet siivotaan pois. Asunto on täynnä nyssäköitä: pussillinen loppuun kulunutta menossa hm -kierrätykseen, yksi pussillinen palautumassa siskolle, pestyjä toppavaatteita odottamassa kellariin pääsyä, kierrätyskelpoiset kirppispussissa menossa myös kellariin. Tästä keväisestä rituaalista seuraa aina puhdistautunut olo.

Ja sitten se vinkki tähän liittyen. Itselleen kannattaa olla armollinen. Yritän sietää hitauttani ja joka puolella lojuvia pusseja. Kyllä se siitä, ennen pitkää. Mitä vähemmän kampetta on ollut käytössä, sitä helpommin kaikki tietenkin käy. Ottaisin myös perinteisen suunnittelutauon viinilasillisen äärellä jos en olisi tässä siunatussa tilassa.

Että mä odotan sitä hetkeä, kun saan hankkiutua raskausvaatteista eroon. Voisin tunkea kaikki pussiin kun supistukset alkavat ja pyytää kuljettajaa ajamaan Pelastusarmeijan keräyspisteen kautta. Ai niin, tarvitsen housujani silloin vielä hetken.

(Kuvan juttukin on meiltä mutta ei liity tähän tarinaan. Minulla ei ole kyseistä lehteä tallessa...)

Oikaisin Olgan viereen ihan hetkeksi vain. Nukahdimme molemmat koko iltapäiväksi. Melko pökkeröinen olo nyt, kuva on vanha mutta sopii olotilaan. Ja ihanaa, tuli myös jotenkin keväinen ja kesäinen ja vapaa ja hiukan syyllinen olo... muistin äkkiä, millaista on elää välittämättä vähääkään kellosta ja rutiineista.

Jään loppuviikoksi yksin kotiin, joten minulla on mahdollisuus laskeutua kaikessa rauhassa jokavuotiseen yksinkertaisuuden ja hyvyyden tietoisempaan tavoitteluun. Hieno kiteytys kaverin fb-seinältä, tämä jäi soimaan päässäni enkä enää keksinyt miten olisin asian paremmin ilmaissut.

Katsoessani ympärilleni näen kyllä monta paikkaa, mistä yksinkertaistamisen noin niin kuin materialistisessa mielessä voisi aloittaa. Vien kierrätystä odottavat pussit pois, pahvit keräykseen, paikat kuntoon, mitä nyt jaksankin. Muu vaatii hiukan hiljentymistä ja keskittymistä. Kuinka saisin päänsisäistä kaaosta kuriin, kuinka vastaisin ekopaasto -haasteeseen? Loppuviikolla minulla on aikaa kysyä itseltäni mitä kuuluu? Ekopaaston voisin aloittaa vaikka syömällä tuon sienikeiton jääkaapista, ennen kuin se kävelee itse ulos.

 Me saimme puutarhapalstan kesäksi. Tällaisesta voikukkamerestä aloimme etsiä palstaamme pari viikkoa sitten.

Ensimmäisen kuvan ottamisen jälkeen olemme raivanneet toisen puolen palstasta perunapelloksi ja toiselle puolelle on istutettu hernettä, porkkanaa, kesäkurpitsan taimi ja salaattia. Lisäksi palstalla kasvaa edellisen puutarhurin jäljiltä raparperia, ruohosipulia, viinimarjoja sekä suuria kukkapuskia joita en tunnista.

Tänään Johannes ehti sirottaa palstan reunalle kääpiösamettikukan siemeniä ennen kuin sade alkoi, toivottavasti vesi ei vie siemeniä mennessään. Kotiin päästyämme olimme jo aivan märkiä.

Hah, olen kuvitellut ettei minulla ole viherpeukaloa kun rairuohon istutuskaan ei ole koskaan onnistunut. Niin tai näin, tähän olen jo jäänyt koukkuun!

Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Juhannus ohi, viisi vuotta täytetty ja takaisin kaupungissa pienellä kokoonpanolla. Huomenna Maanantaikirppis.

Juhannus maalla isovanhempien seurassa.