Helsinkiin oli tullut poissa ollessamme talvi mutta patterit eivät olleet pysyneet perässä. Kodissamme oli vähän hiton kylmä. Nyt patterit on saatu kuntoon mutta viileää on vieläkin. Kaikki pukeutuvat villaan. Aamulla peiton alta pääsee esiin vain jos on tajunnut varata lämmintä käden ulottuville. Onneksi mummu on kutonut pojille villatakit ja kaikille paljon villasukkia. Vappuvauvalla on yötä päivää kummitytöltä peritty silkkivillapuku alusasuna.

It has been sooo cold in our home. We are all wearing wool from toes to shoulders.

Kuvissa näyttää siltä kuin kirjaston katto olisi tulessa, mutta oikeasti kyseessä on aivan vaatimaton joulutähti ikkunassa.

Perinteisiimme kuuluu soittaa Samulin kanssa joulukirkossa. Traditio on alkanut tutun kanttorin kanssa vanhan kotipaikkakunnan kirkossa, mihin olemme kokoontuneet monet monituiset joulut. Kummankin vanhemmat ovat myös olleet aina paikalla. Minusta on ollut ihanaa kun lapset ovat saaneet viettää hetken yhdessä kaikkien mummujen ja pappojen kanssa, kainalossa kuunnellen, aattoiltaa jännittäen.

Tänä vuonna, kuten myös vuosi sitten, vietimme joulun kaupungissa. Kirkkona oli siis tällä kertaa Alppilan kirkko. Joulusaunan jälkeen lähdimme vaeltamaan kohti Alppilaa soittimet selässä. Vappuvauva sai olla kirkon penkissä Leena-kummin sylissä kun parvelta kajahti Kolmen kuninkaan marssi, siihen Vappu itsekin sitten pikkuisen yhtyi. Yksi lapsista makasi huonovointisena kirkon aulassa ja oksensi lähtiessämme, sekin on viime vuonna alkanut uusi perinne.

Kotiin palattuamme joulunvietto sujui hyvin rauhallisissa merkeissä monta päivää. Yksi sairasti, muut puuhasivat omiaan, radio soitti joulumusiikkia. Välillä piti vähän kokoontua syömään tai pelaamaan tai katsomaan joululeffa, joksi potilas valitsi elokuvan Inside out.

Itse vietin joulupäivän yöpuku päällä ja aloitin pitkästä, pitkästä aikaa ihanan kirjan, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.


We spent christmas at home in Helsinki. One of the children got sick but we still had peaceful and cosy time. On a third day it even started to snow, for the first time this year.

Yhtenä päivänä viime viikolla menin hakemaan eskarista tyttöä, sainkin mukaani kissan.

Olga on ollut koko puolen vuoden ajan superihana, huolehtiva ja rakastava isosisko. Vappu kyllästyy usein minun seuraani neljän tunnin eskaripäivän aikana ja ilme kirkastuu kun Olga saapuu kaveriksi.

Tänään siskosten välille syntyi ensimmäinen konflikti. Vappu pääsi jo sen verran liikkeelle, että ryömi imemään Olgan askartelut pilalle. Oi, odotettavissa on tiukkoja tilanteita.

"Onneksi edes nämä säästyivät", Olga nyyhkäisi lumihiutaleille.

Kohta Vappu pääsi takaisin syliin. Parka ei tajunnut ollenkaan mistä moinen hässäkkä.

Eräänä aamuna olin kovasti inspiroitunut R-collectionin esitteestä kun tajusin, että Suomessa tehdään yhä vaatteita, vieläpä hyvän näköisiä. Nyt tämä postaus on jo vanha tarina, mutta heitin ilmoille kun löysin.

Vappuvauvakin on kasvanut tuosta.

Oikeastaan tulin lisäämään sivun alalaitaan instagram-gadgetin.

Moi taas.

Löysinpä erään pussin pohjalta kovalevyn, joka sisältää kaikki valokuvamme. Hyvä löytö. Laitankin tähän vaikka yhden missä Olga lukee ääneen pikkusiskolle. Tämä on keväällä otettu, sen jälkeen kamera on ollut pakattuna ties minne.

Täällä on nimittäin remontoitu. Paljon omaisuutta on edelleen epämääräisissä nyssäköissä lojumassa. Isommat lapset viettivät mummolassa pari viikkoa ja irtauduimme Samulin kanssa hiukan todellisuudesta, hautauduimme luolaamme ja meille kehittyi toimiva rutiini: päivät revittiin lattioita ja maalattiin, lounasaikaan tiputettiin maalitahraiset vaatteet ovensuuhun ja puettiin normaali vaatekerta päälle (aina se sama ovensuussa odottava), käytiin syömässä, palattiin hommiin ja illalla katsottiin jakso tai pari Lovejoyta Areenasta. Remontista ei puhuttu, ei suunniteltu saati ihasteltu tuloksia ääneen, painettiin vain. Ei tarvinnut sanoa paljoa, suunnitelmat olivat olleet selvillä niin kauan ja tehtävät olivat niin erinomaisen hyvin tiedossa. Yksi oviaukko, muutaman huoneen lattia ja seinät. Oviaukon tekemiseen saimme korvaamatonta apua.

Pitkällisestä (vuosien) suunnittelusta huolimatta aloitimme lopulta melko spontaanisti ja vasta vauhdissa ollessamme huomasimme että nyt mennään, homma on hoidettava samaa soittoa loppuun asti. Niinpä aikataulut ja kesäloman riittävyys olivat Herran hallussa. Onneksi, oi onneksi, lattiat jotka löysimme oli jätetty superupeaan kuntoon. Kiitos edellinen asukas joka aikanaan hioit lattialaudat valmiiksi ja peittelit ne hellävaraisesti Wormser filttipaperilla ennen kuin asensit päälle muovimaton. Vanhan talon henkeen sopivalla tavalla toimittu, lämmin ajatus sinulle. Maalasimme valmiiksi hiotut mäntylattiat vaaleiksi. Isointa lattiaa ei oltu hiottu vaan jätetty hiukan kulahtanut tummanruskea maali paikoilleen, sen jätimme koskemattomaksi. Ei ollut edes mahdollisuutta muuhun, aika loppui. Se siitä vaaleasta olohuoneesta, asumme saluunassa. Tykkään kyllä.

Suurin päätös oli jättää asunnot yhdistämättä, monesta syystä. Asumme nyt siis vierekkäisissä yksiössä ja kaksiossa. Minusta kamala ajatus aluksi mutta käytännössä toimivaa. Teimme yksiöstä kirjaston. Oviaukko puolestaan tuli kaksion puolelle, muutimme hiukan asunnon tilaratkaisua.

Uutinen siis on, että Suomen virallinen ahtaasti asuva perhe on laajentanut. Tosin perhe on myös kasvanut sitten viimekeväisten Urbaanien asumismessujen. Ehkä kirjoittelen aiheesta hiukan lisää myöhemmin, kaivan varmaan kamerankin taas esiin. Minua ei niinkään kiinnosta sisustaminen (sisustuksemme syntyi kun asettelimme omaisuutemme asuntoomme) vaan tilankäyttö ja asunnon tilojen toimiminen, venyminen ja paukkuminen, joskus myös aivan uudelleen ajatteleminen.

Viime viikkoina on vietetty muutama päivä sairaalassa pienen nuhanenän kanssa, juhlittu vihdoin Olga-Marian synttäreitä kavereiden kanssa sekä vauvan ristiäisiä ja ystävien häitä, kylästelty puolin ja toisin sekä käyty syömässä arkilounaiksi soppaa Brakulla.

Vappu Linnea kastettiin Kallion kirkossa messun yhteydessä. Vauva ja muut lapsivieraat jaksoivat superhienosti, vaikka tilaisuus venähti parituntiseksi. Oi miten kaunis tapa liittyä seurakunnan jäseneksi oli tämä kesäinen messu.

Päivisin Vappu pötköttelee laverilla ja pitää vastaanottoa kaikille jotka käyvät katselemassa silmiin ja juttelemassa, matkailee vankkureissaan, syö ja nukkuu. Iltaisin hän sulkee rauhallisesti silmänsä ja ryhtyy pitkille yöunille. Itse käyn iltaisin nukkumaan väsyneenä mutta kiitollisena. Elämä tuntuu täydeltä.

Kuvassa on uusi aamujen pelastaja pataleipä, jonka ystävä vinkkasi. Resepti on kuulemma someilmiö ja ohjeita löytyy useasta paikasta. Itse katsoin kerran täältä ja sen jälkeen meillä on syöty tuoretta leipää joka päivä. Oikeastihan en osaa leipoa, mutta tämän valmistaminen muistuttaakin enemmän taikomista. Oleellista on pitkän kohotusajan lisäksi kuumentaa pata ja käyttää padassa kantta. Teen kerralla kaksi ja otan toisen mukaan retkille.

Kesästä puuttuu enää aurinko ja lämpö, tosin tällä hetkellä ikkunan takana näkyy joku valoilmiö. Lähdemme tarkistamaan.

Täällä eletään kuplassa, myönnetään. Punaisessa ja vihreässä ja valkoisessa ja pinkissä vauvakuplassa. Tekisi mieli laulaa, että hei älä koskaan ikinä muutu. Vaikka toinen muuttuu koko ajan, kahdessa viikossa jo paljon isommaksi. Kulje hitaasti nyt aika.

Olga-Marian viralliset 6-vuotispotretit.

Vaali-illan jälkeinen aamu. Auringonläikkä kuvatkoon vaikka Vihreiden vaalimenestystä. Haluan katsoa aurinkoista puolta. Nyt kun tälle linjalle lähdin niin tuuba, piano, Olgan maalaukset ja siskon vanha työ symboloikoot vaikka kulttuuriarvoja, joita ei saa unohtaa. Rikun kyltti alemmassa kuvassa liittyy tähän projektiin. Samulin varpaat liittyvät päivien hitaanlaiseen käynnistymiseen.

Aika kulkee toden totta erikoisella, hitaalla vauhdilla. Aamuisin nousen puoliksi valvotun yön jälkeen, ei ole kiire mihinkään. Odotellaan. Äiti tuli junalla kolmeksi päiväksi ja lähti pois. Samulin loma alkoi. Supistelee. Odotellaan.

Siinäpä se, laverimme, olen rakastunut. Olen myös vakuuttunut huonekalun nerokkuudesta, jos nyt pienistä asunnoista puhutaan. Olemme jo ehtineet tottua sohvan olemassaoloon keittiössä, vaikea kuvitella että eläisimme ilman. Minne kaikki ovesta peitto kainalossa ilmestyvät uniset pallot sitten käpertyisivät aamuisin puuroa odottamaan? Missä ottaisimme ajatustenkokoamistauon? Minne nukahtelisimme päiväunille? Tämä vain on minusta vielä parempi kuin sohva: siro, kaunis ja toimii myös öisenä varavuoteena.

Jos sen nimi on daybed ja sen hankkii Artekista niin se on, no, kallis. Jos se on laveri ja se löytyy vintiltä niin se on hyvää tuuria, varsinkin kun tämä sattuu olemaan vielä levitettävää mallia. Tuo pääsiäisen hankintamme Ikeasta eli patja on hiukan liian pitkä, mutta ei haittaa minusta yhtään. Tämmöisiä tuotantoon taas.

Joskus muinoin näin unia, jossa löysimme yllättäen kotoamme ylimääräisen huoneen. Muistan ilahtuneen ja helpottuneen tunnelman, kappas täällä oli vielä tällainen, emme olleet huomanneetkaan. Huvittavaa, että Samulilla on kuulemma ollut samoja unia. Niistä on kummallakin aikaa, ehkä unet liittyivät tiettyyn vaiheeseen elämässä, perheen ja kodin perustamiseen ja sen sellaiseen. Sittemmin varmaan tyydyimme kohtaloomme, joka tapauksessa unet loppuivat.

Viikonloppuna tuntui hiukan samalta, kun korkkasimme naapuriasunnon omaan käyttöömme. 15m2 matalaa tilaa ja pinnat huonossa kunnossa, melkoinen luola mutta ihana. Yhdistämisluvista ei vielä tietoakaan ja ikkunakin on näköjään jätetty ikkunaremontin yhteydessä sisäpuolelta ilman listoja. Ei se mitään, huoneen nimi on yläkerta koska sinne pitää kivuta kaksi rappusta. Käytävässä ovet paukkuvat kun kuljemme yläkertaan.

Huonekalutkaan eivät tule toimimaan aivan kuten toivoin, sohva ja nojatuolit näyttävät olevan hiukan liikaa ja suunnittelemista riittää. Vanhalla puolella on kuitenkin uskomaton määrä tilaa nyt kun huoneessa, jossa ennen oli työpöytää sohvaa tuolia ja ties mitä, ei ole enää juuri muuta kuin ruokapöytä ja sohvaksi tuotu laveri, daybed (siitä lisää myöhemmin). Tilaa tilaa tilaa, meillä ei ole koskaan ollut näin paljon tilaa.

Kuvissa Samuli kokoaa yläkertaan  hankkimaani käpylamppua, hiukan happamana. Edullinen hinta selittyi, kun litteästä paketista löytyi palapeli jossa jokainen pahvilätkä vai mitä nuo ovat piti askarrella yksitellen runkoon. Ilmeisesti sama homma sitten kun lamppu kärähtää. Mutta hieno tuli.

Tällainen lovestory ikkunallamme tänään kun orkidea ja tulppaani kuhertelivat. Pus.

Toisen kuvasarjan on ottanut Mari Mäkiö. Nämä ja edelliset ovat viimekeväisiä otoksia ja liittyivät Urbaaneihin asumismessuihin. Johannes on käynyt sittemmin parturissa. Jalkapallomitalikokoelma sängyssä on karttunut ja sarjakuvia luetaan edelleen kovasti. Harvoin on näin siistiä, elämä on muutoksessa ja fengshui hakusessa. Taulu kolmannessa kuvassa on äitini kirjoma, kuulemma sillä aikaa kun minä nukuin päiväunia parvekkeella.