sunnuntai 8. maaliskuuta 2015




Hyvää naistenpäivää. Sen kunniaksi mahakuva aamupuurohämärässä. Valoisampaa kuvaa en ilkeä laittaa, niin muumimainen olo on ollut koko raskauden ajan. Vaivaista ja epämukavaa.

Yleensä olen mieltänyt naistenpäivän maailmanlaajuiseksi naisten oikeuksien päiväksi ennemmin kuin oman naiseuteni juhlapäiväksi. Tänä vuonna ajatus tuntuu kuitenkin lohdulliselta aivan henkilökohtaisesti.

Menneellä viikolla sain spontaanin kutsun käsihoitoon istuessani Alppilan kirkon kahvilassa lounaalla, asialla olivat Stadin ammattiopiston opiskelijat. Tuntui itkettävän ihanalta saada hetki hemmottelua kirkon yläaulassa. Käsissä tuntui hierottaessa koko menneen talven paino, peukalon päkiä oli aivan jumissa. Ei varmasti ainoa jumittava paikka tässä tomumajassa, tänä talvena ei olla paljon itseen panosteltu.

Toinen naistenpäiväjuttu: fb-kaveri pyysi pari viikkoa sitten ideoita naistenpäivän messuun sopivasta laulusta, ei välttämättä virrestä. Ehdotin Kate Bushin kappaletta Room for the life ja hihittelin itsekseni kandiseminaarissa kuvitellessani tätä seurakuntalaisten yhteislauluna. (Muuten ei kyllä naurattanut yhtään, muut juhlivat lähes valmiita töitään ja minulla ei vielä sanaakaan kirjoitettuna...)

Tässä kappale. Jos tuntuu että lauluääni ei aivan noin korkealle yllä, tätä sopii kuitenkin kernaasti kuunnella tänään.

There´s room for a life in your womb, woman,
Inside of you can be two, woman,
There´s room for a life in your womb, woman,
Mama woman, aha!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti