lauantai 23. heinäkuuta 2011

Nimipäivätyttö

Pikkuruisen eteisen remontti etenee huoneen kokoon nähden aika hitaasti, komeron oven maalaus on näköjään monen päivän urakka. Jotain pientä olemme kuitenkin saaneet valmiiksi, tänään ripustimme kuvan taulun. Taulu on siskoni piirtämä, olen saanut sen lahjaksi noin kymmenen vuotta sitten. Luullakseni se on suunnilleen ainoa Tanjan koskaan tekemä piirros, harmi sinänsä koska minusta se on tosi hieno. Kuva on piirretty meidän lapsuuden aikaisesta valokuvasta jossa me poseeraamme yöpaidat päällä. Tanjalla on äidin ompelema yömekko, jonka rintaan on kirjottu kaunokirjoituksella että "Tanja".



Nykyään yömekko on Olgalla-Marialla. Olga myös samaistuu taulun Tanjaan, hän näyttää kuvaa ja väittää olevansa itse siinä. Tänä iltana söimme myöhäistä Olganpäiväkakkua minun ja Rikun palattua Ikeasta ja kuvasin nimipäiväsankaria ja vasta ripustettua taulua.





5 kommenttia:

  1. Sun pitäis kait vähän patistella sun siskoa jatkamaan piirtämistä. Olis mielenkiintoista nähdä, kuinka aika on vartuttanut taitoja, koska tuokin kuva on hyvin kiehtova.

    VastaaPoista
  2. Muistan kun kummitätini maalasi minusta muotokuvan, kun olin neljä tai viisi, se jäi kuitenkin kesken ja unohtui vuosiksi jonnekin, kun kummitäti ei enää maalannut. Sitten yhtenä syntymäpäivänä sain sen vähän keskeneräisenä, mutta kuitenkin lähes valmiina itselleni, oli jännittävää kuinka se paikallaanolo palasi heti mieleeni, kun ei saanut yhtään liikkua.

    VastaaPoista
  3. ajatella että noin ison työn tehnyt kuitenkin eikä muuten piirrä, koska taitoa kuitenkin on. ja se on kivaa kun jotain omia vaatteita säästyny lapsille...

    VastaaPoista
  4. Sirkku&Mira& mami go go: Niinpä, mutta minun patistelu ei pikkusiskoon uppoa. Välitän sen sijaan teidän terveiset.

    Tuikkis: Eikö ollut mahtava lahja!

    VastaaPoista