keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Puuhaa pikkuväelle


Lapsilla ei ole tylsää askeettisissakaan oloissa. Meillä on täällä tosi vähän leluja, niinpä on pitänyt keksiä muuta puuhaa.

Alkuaikojen suursuosikit. Paperilennokkeja taiteltiin paitsi lennokkikirjasta, myös kaikesta mikä löytyi paperinkeräyspussista. Isoveli taitteli koko porukalle. Lennokkeja heiteltiin sisällä ja ulkona, parven rappusilta sai hyvät vauhdit. Lopulta ne päätyivät takaisin paperinkeräyspussiin (joka sivumennen sanoen on muutenkin ollut aarreaitta). Lennokkikirjan lennokeista voi myös askarrella, mm. synttärikortteja.


Seinälle nostettu karttakin on huippujuttu kun virikkeet ovat vähissä. Ripustin kartan alun perin peittääkseni seinän valtavat reiät. Sen edessä penkillä on vietetty aikaa, mitä isot edellä sitä pienet perässä. Myös lippuja on meillä piirrelty.




Nurkassa lojuneet lattialistanpätkät hyötykäytössä autoratana.


Askarteluprojekti ja leikkikalu, josta pääsee helposti eroon sitten kun sen aika jättää.


Jos ottaa mielikuvituksen käyttöön, pahvisen linnan voi hyvin muotoilla itsekin vaikka maitopurkeista tai sen sellaisesta. Näin hieno oli tehty Katajanokan koululla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti